Kuten kunnon tyttöystävän kuuluukin, aamiaisen tekemisen jälkeen hoidin Nörttiprinssin asioita. Ne vaativat käyntiä Kumpulan kampuksella. En ole ikinä käynyt siellä yksin. Vaan nytpä ei ollut vaihtoehtoa. It-maailma ei pärjää ilman minun Muruani kuin kaksi päivää viikossa. Eikä kumpikaan niistä sattunut tälle keskiviikolle.Päällimmäisiksi kysymyksiksi heräsivät: 1. Mihin ne oikein työllistyy. 2. Kuka voi olla kiinnostunut "joukkojen todistamisesta" lounaspöydässä. 3. Miksi kukaan ei kertonut opiskelijaminulle, että myös ne helmipojat ovat Kumpulassa.
Erityiskysymyksenä jäin pohtimaan sitä tyhjässä ruokalassa samaan pöytään kanssani rynnännyttä pariskuntaa. Tai eivät he olleet pariskuntapariskunta, mutta ilmeisesti mahdollinen pariskunta. Koska minä luulen, että se matemaatikkonörttipoika yritti iskeä sitä samanlaista tyttöä. Tyttöparka ei mielestään ollut tarpeeksi hyvä ja fiksu ja pätevä sille pojalle vaan punasteli ja änkytti jatkuvasti. Ja jos se poika ihan oikeasti yritti saada sen tytön mielenkiinnon, taktiikka oli aivan väärä. Ei ainakaan meillä Keskustakampuksella olisi saanut kenenkään naispuolisen mielenkiintoa heräämään hölpöttämällä jatkuvasti - omasta itsestään, matikan opinnoista ja siitä, mitä sen tytön hänen mielestään pitäisi tehdä ja opiskella. Mutta en sitten tiedä, voihan siellä Kumpulassa olla toisenlaiset deittailusäännöt.
Lähdin nopeasti koko Kumpulasta siinä vaiheessa, kun tämä iskemiseensä sangen tyytyväinen poika ryhtyi puhumaan humanismista. "Kun ei siinä määritellä tarkkaan asioita, niin eihän sitä voi edes opiskella." Niinpä. Ilmeisesti kuitenkin osoittaakseen sivistyksensä hän valaisi tyttöä, että ymmärtäähän sen toisaalta tämän määrittelemättömyyden, koska eihän se kuitenkaan mitään matematiikkaa ole. Kehottipa vielä tyttöä opiskelemaankin "jotain humanistista ainetta". Niin, samapa tuo on, eihän ne niin paljon toisistaan poikkea nuo oikeustiede, kielihistoria ja filosofia.
Autossa muistin, että minun Nörttiprinssini on saman kampuksen kasvatti. Ja hänen koko lapsuuden perheensä. Noh, kuka väittää, että espoolaistuminen helppoa olisikaan.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti